FirstBIKE -ensipyörä
First BIKE edistää lasten luonnollista tarvetta fyysiseen aktiviteettiin ja harjoitteluun.
Onnistuuko teidän kaksivuotiaalta samat temput apupyörällisellä polkupyörällä?
Videossa Santeri 2-vuotta ja Susanna 5-vuotta esittelee First BIKE pyöriänsä.
Suunnittelun lähtökohtana on ollut luoda 2-5 vuotiaille lapsille laadukas ja turvallinen pyörä, jonka kanssa voi nauttia ajamisen vapaudesta sekä samalla kehittää motorisia taitoja ja tasapainoa ilman kehitystä jarruttavia apupyöriä. Fisrt BIKEn avulla pienetkin lapset pysyvät hyvin vanhempien kävelyvauhdissa mukana pitkiäkin matkoja.
Motoriset taidot
First BIKEn avulla kehittyy lasten motoriset taidot mm.
- Tasapaino
- Koordinaatio
- Etäisyyden arviointi
- Ajoitus
- Suurten lihasten säätelykyky
Staattisen (paikallaan pysyvän) tasapainon kehittämisen lisäksi on tärkeää luoda myös tilaisuuksia dynaamisen (paikasta toiseen siirtyvän) tasapainotaidon kehittämiseen.
Kyytiin kiipeäminen ja alas laskeutuminen ja eteen- ja taaksepäin työntäminen vahvistavat jalkalihaksia ja kehittävät motorisia taitoja . Paikasta toiseen siirtyminen myös vahvistaa lapsen itsenäisyyden tunnetta.
Miksi jarruttaa lapsen motorista kehitystä, kun sitä voi oikeilla välineillä kehittää?
Turvallisuus
Polkimien puuttuessa molemmat jalat ovat tukevasti maassa, eivätkä joudu polkimien alle aiheuttaen vaaratilanteita.
First BIKE:lle vartavasten suunnitellun turvajarrun käyttö onnistuu jo kolmen vuoden ikäseltä lapselta.
Ilman apupyöriä pyörää on helppo kallistaa kurveihin luonnollisesti.
Ohjaistangon kädensijat suunniteltu siten, että lapsen ote ei pääse lipsumaan ja on turvassa kontakteilta.
Ohjaustangon ympärikiertyminen estetty!
|
VanteetPyörissä on 12,5" lasikuituvahvistetut muovivanteet (polyamidia). Molemmissa akseleissa on säältä suojatut umpilaakerit. Nämä valetut vanteet ovat materiaaliensa ansiosta erittäin vahvoja eikä niissä ole lainkaan teräviä kohtia. Nerokkaan muotoilun ansiosta ne ovat helppo pitää puhtaana. |
TurvajarruStreet ja Cross mallit ovat saatavana myös turvajarrulla. Erityisesti First BIKE:lle suunniteltu takarumpujarru takaa lisää turvallisuutta ajajalle. Jopa 2,5 vuoden iästä alkaen lapsi saa täyden hyödyn turvajarrusta ja samalla kehittää lapsen käsijarrutaitojaan ennen kuin siirtyy isompaan polkupyörään. Teflonpinnoitteinen jarruvaijeri ja lapsille suunniteltu jarrukahva tekevät yhdessä jarrusta kevyen ja helppokäyttöisen pientenkin lasten käsille. Tämä koteloitu mekanismi on suojattu säältä ja on lähes huoltovapaa. Kotelon ansiosta mekanismi suojaa pienten lasten sormia joutumasta "jarrurumpuun". |
|
|
Ohjauksen rajoitinRunko ja etuhaarukka on suunniteltu siten, että etuhaarukka ei pääse kääntymään kokonaan ympäri. Tämä turvallisuus ominaisuus mahdollistaa turvallisen ajon pyörällä. Runko, etuhaarukka, istuin ja lokasuojat on valmistettu lasikuidulla vahvistetusta polyamidista. Kehittyneiden komposiittimateriaalien ja laadukkaan muoviruiskutusteknologian johdosta pyörä on erittäin vahva ja kevyt sekä viimeistelty. First BIKE:n rakenne kestää myös hyvin epätasaiset maastot ja samalla runko antaa miellyttävän ajotuntuman. |
RenkaatStreet ja Cross malleissa on 12,5" ilmakumirenkaat. Street-malleissa on katukuvio ja Cross-malleissa on maastokuvio. Molemmissa renkaissa on "auton" venttiilit, joten ne on helppo täyttää. Ilmakumirenkaat antavat hyvän pidon sekä pehmeän jouston ajon aikana. Street PU mallissa 12,5 puhkeamaton polyuretaanirengas. Rengas on täysin huoltovapaa ja kestävä. (Ei kuvassa). Kaikki rengasmallit sopivat sekä sisä- ja ulkokäyttöön. |
|
|
KädensijatNämä turvalliset kädensijat estävät käsiä liukumasta kädensijoista ulospäin. Kädensijat suojaavat myös lattioita, huonekaluja, ajoneuvoja tai muita materiaaleja, joihin tanko on mahdollisesti kontaktissa. |
Istuimen säätöSatulan korkeutta voidaan helposti ja kevyesti säätää ilman työkaluja, ergonomisesti muotoillun lukitusmutterin avulla. Säätö tapahtuu portaattomasti jopa 11 cm:n alueella. |
|
Madallussarja(lisävaruste) |
|
![]() |
![]() |
![]() |
STREET- ja CROSS-MALLIT:
- Turvajarru
- Värit:
- vaaleanpunainen
- sininen
- musta
- hopea
- Istuinkorkeus 35-46 cm
(Madallussarjalla 31-42 cm)
- Minimi ajajan pituus n.93cm.
(Madallussarjalla minimi ajajan
pituus 87 cm)
- Madallussarja on lisävaruste
First BIKE jälleenmyyjäsi
Laleli Group Oy
Puoshaka 1 as 6
18100 Heinola
puh. 0440-331 383
e-mail. laleli@phnet.fi












