Liikuntaleikkikoulu (3-6 -v.)
![]() |
MONIPUOLINEN LIIKUNTAHARRASTUS LAPSELLE
Liikuntaleikkikoulu on monipuolinen liikuntakerho 3-6 -vuotiaille tytöille ja pojille. Liikuntaleikkikoulun vahvuuksia ovat tuntiohjelmat, jotka pohjautuvat lapsen
liikunnalliseen kehitykseen sekä perusliikuntataitojen kehittymistä edistävä sisältö. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä, yhdessäoloa, kokee oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä. Tunnit ovat hyvä pohja niin tytöille kuin pojille ennen varsinaisten lajitaitojen opettelemista.
Koko perhe yhdessä liikkumaan!
Liikuntaleikkikouluja järjestävät urheiluseurat ja muut yhdistykset ympäri Suomen. Liikuntaleikkikoulut on tarkoitettu 3-4 - sekä 5-6 -vuotiaille lapsille. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa ja kerran kuukaudessa ovat vanhemmat mukana suosituilla perhetunneilla. Liikuntaleikkikoulun ohjaajat ovat kaikkia aikuisia, jotka ovat saaneet ohjaajakoulutuksen Liikuntaleikkikoulu -toimintaan.
Monipuolisten tuntien lisäksi lapset saavat jokaiselta tunnilta hauskan ja liikunnallisen kotitehtävän. Kotitehtävien mukana iloinen Liikuntaleikkikoulu -toiminta kulkee kotiin asti. Myös vanhemmat saavat oman tietopaketin lasten liikunnasta. Liikuntaleikkikoulu harrastus sopii kaikille lapsille ja tukee perheiden yhdessä liikkumista.
Liikuntaleikkikoulut toimivat kerhomuotoisesti kerran viikossa. Toiminta tukee lasten liikunnan perustaitojen oppimista ennen lajitaitoja ja myös perheiden yhdessä liikkumista. Liikuntaleikkikoulun tuotemerkki on suojattu ja toiminnan järjestäjien tulee noudattaa Liikuntaleikkikoulun toiminnan periaatteita, joita ovat mm.
- Joka neljännellä kerralla vanhemmat liikkuvat yhdessä lastensa kanssa perheliikuntatunneilla.
- Lapset saavat Liikuntaleikkikoulusta kotitehtävät, jotka tilataan lapsille toiminnan käynnistyessä. Lisäksi kauden hintaan voidaan haluttaessa sisällyttää Liikuntaleikkikoulun jumppapussi tai T-paita.
- Suosituksena on ryhmäkoko max. 20 lasta ja kaksi ohjaajaa. Koulutetun pääohjaajan tulee olla 18 -vuotta täyttänyt. Toinen ohjaaja voi olla apuohjaaja.
- Liikuntaleikkikoulun järjestäjä maksaa ohjaajan koulutuksen. Koulutukseen investoitu summa tulee yhdistykselle takaisin Liikuntaleikkikoulu -toiminnan myötä.
- Liikuntaleikkikoululla on järjestäjän määrittelemä kausihinta, jolla katetaan toiminnan kulut.
- Toiminnan järjestäjä hoitaa ryhmälle ja ohjaajalle vakuutuksen.
- Ohjaajat järjestävät vanhemmille syksyisin infotilaisuuden toiminnasta ja lasten liikunnasta.
LaLeLin Liikuntaleikkikouluissa vastuuohjaajana ovat seuran päätoimiset työntekijät; Leila Santero, Heidi Mälkönen, Päivi Ruutiainen ja Janette Heino, jotka ovat koulutukseltaa liikunnanohjaajia. Lisäksi yhdellä koululla Lahdessa ja Heinolassa toimivat vastuuohjaajina seuramme hallituksen jäsenet Riikka Hämäläinen ja Satu Karjunen. Riikka ja Satu työskentelevät päiväkodissa ja heillä on monien vuosien kokemus lasten liikunnan ohjaamisesta.
LaLeLissa Liikuntaleikkikouluryhmät ovat jaettu kahteen eri ikäryhmään:
3-4 -vuotiaat (-07-08-syntyneet)
5-6 -vuotiaat (-05-06-syntyneet)
Tervetuloa liikkumaan ammattitaitoisten ohjaajiemme ohjauksessa LaLeLin Liikkareihin!

